Blogiartikkeli
Aloittamisen vaikeus
Aloin leikitellä ajatuksella bloggaamisesta viime syksynä Proakatemian myötä elämääni astuneiden kirjaesseiden sekä muutamien bloggaavien akatemialaisten innoittamana. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta, mutta kirjoittanut lähinnä omaksi ilokseni ja ollakseni rehellinen, en ollut tohtinutkaan ajatella koskaan julkaisevani tekstejäni. Toisin kuitenkin kävi.
Bloggaamisen aloittaminen ei ollut kohdallani yksioikoinen prosessi ja ilman muilta saamaani kannustusta ja rohkaisua, se olisi saattanut jopa jäädä tekemättä. Kannustuksen ja rohkaisun saaminen kuitenkin edellytti, että uskaltauduin puhumaan haaveistani lähestulkoon tuntemattomille ihmisille. Tämä tarkoitti tapauksessani muita kuin omassa tiimissäni vaikuttavia akatemialaisia. Uskomatonta kyllä, omien haaveiden jakaminen näiden ”tuntemattomien” ihmisten kanssa oli huomattavasti helpompaa kuin kertoa näistä ajatuksista omalle tiimille. Epäilen tämän johtuvan siitä, että tuntemattomat eivät yleensä tule kysymään ”Hei Terhi, missäs kohtaa sä olet sen blogihommasi kanssa?”, siis vähemmän suorituspaineita enemmän ideoita ja just on time -tyyppistä tukea.
Yksi ehdottoman tärkeäksi muodostunut tukihenkilö on Suuntaviitan Juuso Palander, jonka Level Up! -blogi herätti paljon ajatuksia ja lopulta antoi jopa konkreettisia työkaluja bloggauksen aloittamiseen. Juuson julkaiseman Level Up Yourself! -työkirjan luettuani (ja harjoitukset tehtyäni) meni vain muutamia hassuja tunteja, kun olin viimein oman domainin ylpeä omistaja ja kasaamassa kauhealla innolla wordpressillä ikiomaa blogiani.
Kun blogini oli pystyssä, ei mennyt montaa hetkeä ennen kuin Juuso tiedusteli minulta sähköpostitse, mikä oli mielestäni ollut vaikeinta bloggaamisen aloittamisessa. Kysymys ajoi minut pohtimaan siihen mennessä läpikäymääni prosessia. Alta löydät tämän pohdinnan tuloksen.
Bloggaamisen aloittamisen kulmakiviä:
1. Oikeasti tajuta, että koko hommalle on löydettävä jokin konkreettinen ydin, jotta siitä voi tulla yhtään mitään. (Haihattelu voi tuntua vapauden tunteen ja luovuuden vaatimukselta, muttei todellakaan ole sitä. Jos ei ole mitään rajoja, on (pardon my french) helvetin vaikeaa luoda yhtään mitään. Tämän tajuaminen auttoi aika paljon.)
- Löytää rohkeutta ja varmuutta suhtautua riittävän tosissaan omaan blogiin. (Pistää siihen rahaa.)
- Jakaa tieto blogista muille eli oikeasti julkaista tekstejä ja kertoa ihmisille blogin olemassa olosta. (Ei niinkään vaikeaa kuin pelottavaa. Päätös tästä oli kuitenkin tehty jo viimeistään kohdassa kaksi, joten jäljellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin astua reunan yli.)
- Tekninen osaamattomuus; tämä asettaa ihan oikeasti haasteita jatkuvasti. Taidot toki kehittyvät koko ajan pikkuhiljaa, mutta olen niin malttamaton! Haluan tehdä, vaikkein oikein osaakaan, enkä kauheammin kehtaa kysellä apua, mikä tietysti on omalta osaltaan vähän pöljää, mutta kun en halua vaivata ketään ja auta armias, jos vaikka näyttäisin vähän tyhmältä.
Pohdin tuota kysymystäsi ja vastatakseni totuudenmukaisesti päädyin jakamaan bloggaamisen aloituksen ajallisesti kahteen osaan, jotka ovat kypsyttely- ja toteutusvaihe.
Kypsyttelyvaihe (tammi-huhtikuu 2011)
Olin syksyn ajan haaveillut blogin perustamisesta ja alkuvuodesta tein lopulta päätöksen ryhtyä tuumasta toimeen. Kuvittelin tammikuussa, että viimeistään helmikuun lopussa minulla on oma blogi, jossa on jo kourallinen tekstejä, tuottelias kun olen.
Tämähän ei tietenkään mennyt aivan niin kuin Strömsössä. Toukokuussa minulla oli yhä vain kolme tekstiä, jotka roikkuivat .wordpress-osoitteessani. Halu kirjoittaa oli hirmuinen, ainakin aina ajoittain, mutta kirjoittamisen selkeät motiivit olivat hukassa, siis; miksi, kenelle ja mitä.
Sen lisäksi, että jouduin aina inspiraation iskiessä miettimään, sopiiko tämä nyt oikeasti sisällöllisesti siihen blogiin, jota haluan tehdä, oli myös toinen valtavan kokoinen ongelma: blogini ulkoasu oli varsin vastenmielinen. Itseasiassa se oli niin vastenmielinen, että se tappoi kaikki napalmipaloa pienemmät (sisäiset) liekit heti käsittelyssä.
Nämä olivat fiilikseni kevään aikana. Jälkikäteen tarkasteltuna suurin ongelma oli todennäköisesti se, etten oikein tiennyt, mistä lähteä liikkeelle, koko homma oli levällään kuin Jokisen eväät. Alkuvuodesta tekemäni päätös osoittautui enemmän päätökseksi pohtia asiaa tosissaan kuin syöksyä suin päin suoraan tantereelle.
Vaikka kypsyttelyvaihe oli suurelta osin isittelyä, oli siitä hyötyäkin. Huhti-toukokuun aikana olin kypsynyt täydellisesti omaan saamattomuuteeni ja aloin miettiä ennen kaikkea sitä, miksi haluan kirjoittaa. Vastaus tuli nopeasti ja kivuttomasti;
- haluan oppia
- ahdistun esillä olosta ja etenkin esiintymisestä ja silti (ei niin kauhean) syvällä sisimmässäni minäkin haluan olla joku. Ärsyttää, kun ihmiset oppivat nimeni ehkä joskus. Haluan näkyvyyttä ja saada pätee, kuten Studio Julmahuvissa asia varsin näpsäkästi ilmaistiin.
Kirjoittamisen motiivin selvitettyäni, kysymykset mitä ja kenelle saivat ikään kuin automaattivastauksen.
- Opin kirjoittamalla, joten kirjoitan siitä, mistä janoan lisää tietoa, eli Heavy Metal -(ala)kulttuurista.
- Kirjoitan kaikille niille, joiden haluan tietävän, etten ole vain käsikoriste. Kaikille niille, joiden vieressä seison keikoilla ja heavy-baareissa seuraten, kun he juttelevat miehelleni ja ignooraavat olemassa oloni täydellisesti. Kaikille niille, joiden joukossa haluan olla joku.
Ujouteni tähden minulla ei ole omaa ääntä, enkä siis ole kauheankaan kiinnostavaa seuraa, mutta blogin myötä voin kertoa, että kyllä minä ihan oikeasti olen kiinnostunut näistä hommista ja tiedänkin niistä jonkin verran. Se on sitten toinen juttu, miten saan ketään lukemaan omia sepustuksiani.
Toteutusvaihe (heinäkuu)
Vaikka julkaisinkin joitakin tekstejä .wordpress-osoitteessani, en laske sitä aikaa toteutusvaiheeseen. Olihan ainoa ihminen, joka tiesi tekstieni roikkumisesta verkkoavaruudessa, oma mieheni. Varsinainen toteutusvaihe käynnistyi, kun kävin lataamassa Level up yourself! Workbookin. En ole teknisesti mitenkään superlahjakas, joten e-kirjasta oli oikeasti hyötyä; olin jahkaillut oman domainin hankkimisen kanssa muutamasta syystä.
- Se oli haastavaa teknisesti. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, miten tällainen prosessi toimii.
- Ajatus omasta domainista tuntui hivenen julkealta sekä hyvällä että huonolla tavalla. Blogini on niin tärkeä, että se ansaitsee ihan ikioman domainin ja toisaalta, onko se niin tärkeä, että se ansaitsee oman domainin?
- Ja sitten oli tietysti rahapanos. Niin pieni kuin se tässä tapauksessa olikin, se tuppaa tekemään asiasta kuin asiasta verenmakuisemman. Hyvä niin. Tajusin, että olen tämän kanssa niin tosissani, että olen valmis laittamaan siihen rahaa (ja se muuten tuntui hyvältä).
Aika iso kiitos tästä kuuluu Juuson e-kirjalle ja sitä seuranneelle uutiskirjeelle, joiden yksinkertaisten harjoitteiden ja selkeän sisällön sekä ohjeiden ansiosta sain varmuutta ja rohkeutta ottaa taas askeleen eteenpäin.
Sain melko helposti siirrettyä aikaisemman blogiharjoitukseni sisällön uuteen osoitteeseeni ja vaikkei sen ulkoasu vieläkään ole ihan juuri sitä, mitä haluaisin olevan, on se huomattavasti lähempänä omaa visiotani. (Nyt odotankin ahnaasti jotain oppeja, joilla saisin muokattua ulkoasusta visioni mukaisen.) Nykyinen ulkoasu välttää siis toistaiseksi.
Tekniset haasteet tuntuivat toissijaisilta, kun viimein suostuin ajattelemaan, ettei tässä koko hommassa ole yhtään mitään järkeä, jos en kerro ihmisille blogistani (www.burningleather.com, käy ihmeessä tutustumassa). Tuntui siltä kuin olisin noussut vuoristoradan kyytiin, kun päätin julkaista tiedon blogistani fb-seinälläni.
Kauhean pelottavaahan se joka tapauksessa on, antaa jotain itsestään, kun ei tiedä kiinnostaako ketään vastaanottaa sitä, mitä yrität ojentaa. Kun olen kerännyt riittävästi rohkeutta, lähden yhyttämään niitä, joiden tietoisuuteen haluan nousta muutenkin kuin tyttöystävä- / joku vosu -statuksella.
Terhi Salonen,
Kooste Osk
