Blogiartikkeli
Energiaa syksyyn Akatemialaiset!
Kävin taannoin pyörähtämässä Akatemialla ja minulle tarjottiin tilaisuutta kirjoittaa blogiin ajasta Akatemian jälkeen. Vanhana akatemialaisena tietysti tartuin haasteeseen, vaikkakin kirjoittaminen ei minun vahvuuteni ole ja suomen kieleni on kuulemma täynnä ruotsin kielioppia eli tästä tulee varmasti hauskaa :) heh.
Olen käynyt Proakatemian sen kolmannessa tiimissä Crazydeassa, hyvä me!! Valmistuin 2003 vuoden lopussa eli minun akatemia-ajasta on jo aikaa, mutta mukava muistella menneitä. Äärettömän hienoa oli käydä nykyisille akatemialaisille puhumassa ja antamassa vinkkejä. Huipputyyppejä!!
Akatemian jälkeen työskentelin aluemyyntipäällikkönä yrityksessä, jonka kotipaikka silloin oli Hämeenlinna. Yksityiselämässäni tapahtuneet asiat kuitenkin veivät minut velvollisuudentunnosta takaisin Poriin ja isäni yrityksen johtoon. Tilanne ei ollut helppo kun surutyön ohessa piti alkaa johtamaan yritystä. Näin jälkikäteen voin todeta etten olisi siihen koskaan pystynyt ilman akatemiataustaa.
Kiinteistöhuolto alana on erittäin miesvaltainen ja mielestäni ollut kaavoihin kangistunut. Olen nyt ollut tämän yrityksen johdossa kuusi vuotta ja vihdoin kaikki uhraukset, kovat päätökset alkavat tuottaa tulosta. Tein sen :) Nyt on jo helpompaa, tänä kesänä pystyin jopa pitämään kesälomaa ensimmäisen kerran viiteen vuoteen, vaikkakin en ihan koko neljää viikkoa kyennyt poissa töistä olemaan. Sain Akatemiasta rohkeutta, uskallusta ottaa riskejä, tehdä päätöksiä tietämättä edes kunnolla taustoja. Kun vuonna 2005 jouduin yrityksen johtoon siirtymään, en epäillyt hetkeäkään. Tunsin sen velvollisuudekseni. Minun näytönpaikkani. Tietysti toivon edelleen, että isäni olisi ollut näkemässä tämän kaiken mitä olen tehnyt ja mitä tulen vielä tekemään. Kävin kovan käytännönkoulun ja enää minua ei pelota mikään työmaailmassa. Tiedän, että selviän aina!
Akatemiassa opitut työskentelytavat ovat edelleen osa minua ja työarkeani. Olin aika kovassa paikassa vuosina 2005-2009 ja toimin juuri niin kuin opin Akatemiassa. Jos jotain et tiedä, lue ja opiskele. Opi tietämään ja tuntemaan se, mitä et tiedä. Monet silloisista kirjoista bongaamani lausahdukset pyörivät edelleen mielessäni tiukoissa tilanteissa. En ole tyypillinen kiinteistöhuollon yrittäjä, päinvastoin. Olen kuitenkin oppinut kääntämään sen asetelman hyödykseni ja nauttimaan siitä. Mikä onkaan mahtavampaa kuin kohdata epäilijä ja kääntää hänet puolelleen :)
Tulevaisuus on tulevaisuutta…vielä en tiedä mihin tieni vie. Oman yrityksen ohella toimin ohjaajana paikallisessa liikuntakeskuksessa. Se antaa vastapainoa kun saan mm. ohjata huipputunnin BodyCombatia täysinäiselle 120 asiakkaan jumppasalille, jotka saan heittäytymään tunnin vietäväksi. Olen tyytyväinen molempiin työkuvioihini, enkä vaihtaisi päivääkään pois. Vaikka kiinteistöhuolto alana ei ihan minua niin sen johtaminen on. Tämä on haasteellista ja tilanteet voivat päivän mittaan muuttua ääripäästä toiseen. Onneksi olen saanut yritykseeni haalittua parhaat tekijät :)
Meitä kaikkia akatemialaisia kuvaa ja yhdistää yksi sana: ASENNE. Ilman sitä emme olisi Akatemiaan päätyneet, ilman sitä kukaan tuleva akatemialainen ei sinne tule päätymään eikä siellä pärjää. Sillä samaisella asenteella me porskutamme pitkälle elämässä. Keep it real, stay with the fight ;)
Susan Råberg

























