Blogiartikkeli
Johtamisella tavoitteisiin
Hakukonejätti Google on analysoinut henkilökuntaansa ja johtajiaan koskevaa aineistoa yrittäessään löytää hyvän johtajuuden salaisuutta. He arvioivat muun muassa työntekijäarviointeja, palautteita ja hyvien johtajien saamia palkintoja. Yhtiö haki yhteyksiä sanoista, fraaseista ja erilaisista valituksista sekä kehuista. Lopputuloksena Google kasasi hyvän johtajan kahdeksan ominaisuutta, jotka ovat seuraavat:
- Ole hyvä valmentaja – keskustele jatkuvasti kasvokkain alaistesi kanssa ja tarjoa alaisillesi heidän vahvuuksiin pohjautuvia ratkaisuja.
- Delegoi valtaa tiimillesi äläkä puutu yksityiskohtiin. Ole kuitenkin saatavilla, jos ryhmä tarvitsee neuvoja.
- Osoita mielenkiintoa tiimisi jäsenten menestykseen ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Opettele tuntemaan alaisesi myös työajan ulkopuolella.
- Älä ole pelkuri: ole tuottava ja tuloskeskeinen. Auta alaisiasi priorisoimaan töitään ja käytä valtaasi poistaaksesi esteitä heidän tieltään.
- Ole hyvä viestijä ja kuuntele tiimiäsi. Rohkaise alaisiasi avoimeen, kaksisuuntaiseen keskusteluun.
- Auta alaisiasi urasuunnittelussa.
- Tuo tiimille selkeä visio ja strategia. Pidä tiimi mukana strategian luomisessa ja auta ryhmää keskittymään siihen.
- Pidä huolta teknisistä taidoistasi, jotta voit neuvoa alaisiasi. Ole valmis käärimään hihasi ja tekemään töitä tiimisi rinnalla, jos tarpeen.
Kun pohtii Poikkeama Osk:n taivalta näiden kahdeksan ominaisuuden kautta miettien niin paja-keskusteluja kuin projektejakin, voisi sanoa, että vaikka tämän listan on tehnyt jättiyrityksen selvitysryhmä, arvostetaan samoja asioita meilläkin.
Proakatemialla koko tiimin johtaja on Business Leader, mutta tiimistä löytyy paljon muitakin johtohahmoja, kuten projektipäälliköt. Etenkin projekteissa on tärkeää, että projektipäällikkö osaa ottaa roolin hyvänä valmentajana, joka pystyy käyttämään tiiminsä vahvuuksia hyväkseen ja myös delegoida tehtäviä sen mukaan. Projektipäällikkö ei myöskään saa olla pelkuri, joka pakenee vastuuta, vaan hänen täytyy osata luotsata oma tiiminsä kohti tuloksellista työtä. Itse tiimin pitää myös tuntea vahvuutensa ja heikkoutensa. Uskon, että itsensä ja tiimin toimivuuden tunteminen ovat ehdottomia vahvuuksia, joita akatemiaympäristö tarjoaa.
Listassa on myös selvästi akatemiamaailman Business Leaderia koskevia kohtia. Hänen täytyy osoittaa mielenkiintoa tiimin jäseniä kohtaan ja huolehtia heidän henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan. Kun tiimiläisistä tuntuu, että johtajaa kiinnostaa heidän menestymisensä ja vointinsa, tuo se arvostuksen tunnetta ja sitä kautta entistäkin parempaa työmotivaatiota painaa hommia tiimin eteen. Ehdottoman tärkeää on, että johtaja kannustaa myös muita viestimään aktiivisesti toisilleen, niin kuulumisten kyselyn kuin korjaavan ja positiivisenkin palautteen tiimoilta. Tämä sitoo tiimiä yhteen. Ennen kaikkea johtajan tulee kuitenkin luoda tiimille selkeä suunta.
Monissa yrityksissä johtajan tehtävä on huolehtia, että tiimin jäsenet tekevät sellaisia yksilösuorituksia, jotka yhdistettynä edesauttavat tiimin yhteistä päämäärää. Akatemialla johtajat ovat kuitenkin oikeastaan aina mukana myös projektien tekijöinä. Meidän yhteisössämme usein kaikkein arvostetuinta johtamista on esimerkillä johtaminen, joka on tullut Poikkeamassakin viime aikoina selvästi ilmi. Tiimimme johtajat, erityisesti Business Leader ja myyntipäällikkö, ovat tehneet viime aikoina yhdessä kovasti töitä saadakseen tiimimme pääsemään yhteiseen tavoitteeseen. He ovat pitäneet paletin kasassa ja samalla kannustaneet muita omalla esimerkillään ja panostuksellaan tekemään töitä yhtä lujasti.
Poikkeamalle asetettiin siis keväällä yhteinen tavoite, joka oli kasata tarpeeksi iso matkakassa, että voimme lähteä valmistumisen kunniaksi ulkomaanreissulle yhdessä koko tiimin kanssa yrityksemme piikkiin. Projektit on nyt myyty, rahat pian tilillä ja lennot Dubaihin ostettu, eikä siihen varmasti olisi päästy ilman johtamista. Erityisen tärkeää on ollut johtajien usko tavoitteiden saavuttamiseen ja saman uskon luominen myös tiimiläisille. Journal of Marketing Researchissa julkaistun tutkimuksen mukaan tiimi, joka uskoo tavoitteidensa saavuttamiseen, tekee paljon enemmän yhteisiä ponnisteluja niiden saavuttamiseksi.
Haasteita on kuitenkin ollut monia, sillä vaikka tavoitteen saavuttamiseen on uskottukin, 19 hengen tiimiä motivoi työn tekemiseen eri asiat. Yhdelle se on reissaamaan pääseminen, toiselle työmahdollisuuksien laajentaminen ja kolmannelle raha. Tiimin erilaisuuksia on otettu huomioon jo projektien hankintavaiheessa ja Dubaissakin tiedossa on rannalla löhöilyä, nähtävyyksiä, shoppailua sekä innovointeja suurille paikallisille yrityksille – kaikille jotakin.
Menestykseen motivoivat tekijät voivat olla erilaisia, mutta tärkeää on se, että jokaisella tiimin jäsenellä on yhteinen tavoite, joka kannustaa tekemään töitä yhdessä viimeiseen päivään asti. Siinä voisin sanoa meidän onnistuneen, koska vielä viimeisilläkin viikoilla, opinnäytetöiden kanssa päällekkäin, teemme yhteisiä projekteja ja innovointeja, koska kaikilla on selvänä mielessä syy, miksi niitä tehdään. 12 tunnin Pilotti-innovointeja paketoidaan vielä neljän viimeisen viikkomme aikana ainakin kuusi. Ja harva tiimi varmaankaan on ollut vielä kuukautta ennen valmistumistaan tekemässä hymy suupielissä jopa inventaariotakin, mutta meille se oli hauska yhteinen kokemus, jolla oli selvä tarkoitus. Kädet laskivat ehkä öljynsuodattimia, mutta mielet olivat jo lentokoneessa matkalla etelää kohti.
Tämä on Poikkeaman viimeinen blogiteksti, sillä reissun jälkeen valmistuminen tosiaan kutsuu meitä kaikkia joulukuussa. Koko 2,5 vuotta on tarjonnut järjettömän hienoja kokemuksia laidasta laitaan, enkä usko, että missään muualla olisimme voineet oppia niin itsestämme, toisistamme kuin yrityksen pyörittämisestäkin yhtä paljon.
Kiitos kaikesta ja toivomme tavoitteellisia sekä rikastuttavia kokemuksia teille jokaiselle!
Minna
Poikkeama
























