Proakatemia

Kansainvälisyys

Proakatemialla vierailee jatkuvasti ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita ja vierailijoita esimerkiksi TAMKin yhteistyökoulusta. Vuosittain järjestämme ja osallistumme vähintään kahteen kansainväliseen intensiiviviikkoon, joilla opiskelijamme tuottavat ratkaisuja yritystoimeksiantoihin kansainvälisessä tiimissä. Maaliskuussa 2009 olimme mukana käynnistämässä Namibian ammattikorkeakouluun vastaavalla mallilla toimivaa yrittäjyyden koulutusohjelmaa, Pro Learningia. Keväisin meillä on tiimi TAMKin vaihto-opiskelijoita koulutusalaan katsomatta oppimassa liiketoiminnasta ja innovoinnista oikeiden projektien kautta.

Opiskeluaikana voi lähteä vaihtoon tai osallistua kansainväliseen toimintaan esimerkiksi intensiivikurssien, vierailujen ja kansainvälisten projektien kautta. Tampereen ammattikorkeakoululla on yli 300 ulkomaalaista yhteistyökorkeakoulua.

Lue koko tarinamme keväällä 2010 julkaistusta opiskelijoidemme toteuttamasta kirjastamme.