Blogiartikkeli
Kulttuurishokkeja Tampereella – Baskit Suomessa
Baskit sitten lähtivät. Kaikki huokaisivat. Helpotuksesta, otaksun. Mutta onko meidät siihen oikeutettu?
Tarina kertoo, että 12.10.2011 saapui Suomen tasavaltaan 60 baskia. He saapuivat kahdessa erässä. Toiset päivällä – toiset yöllä. Vastassaan heitä oli rannikkosuomen suurimman lentokentän kolea keli, hevari ja pari prinsessaa. Matka maakuntiin taittui kuten arvata saattaa. Parissa tunnissa. Saavuttuaan jyväjemmareiden suurimman kylän Keskustorille, Tampereelle, alkoi kotiuttaminen isäntäperheisiin. Kaikki sujui hyvin – baskit olivat innoissaan ja Tampere oli innoissaan.
Seuraava päivä alkoi valoisana. Innoissaan kokoontui Extempo osk:n, Baskien isäntätiimin väki, akatemialle, jotta työt ja huvi Baskien kanssa saataisiin aloitettua. Pian kuitenkin valkeni, että tästä olisi tulossa raskas viikko. Viikko, joka täyttyisi hieman pienemmillä ja vähän suuremmillakin kulttuurishokeilla.
Baskit olivat 17-, 18- ja 19-vuotiaita. Paikallisessa kulttuurissa on tapana asua vanhempien kanssa niin pitkään kuin mahdollista. Avioon ja pois äidin luota sitten joskus. On paljon mahdollista, että kun vähän alle parikymppinen baski pääsee ensimmäistä kertaa pois kotoa ja asumaan kenties toisen baskinuoren tai suomalaisen hostin kanssa, on yhtälössä yhtä kuin –merkin jälkeen aika monta kysymysmerkkiä.
Baskit olivat kasvaneet täysin erilaisessa kulttuurissa kuin me, avoimista avoimimmat, suomalaiset. He olivat kovaäänisiä ja he olivat kuin kotonaan. Kulttuurishokki. Kaikkihan nyt tietysti ovat kuulleet, että eteläisen Euroopan maissa on tapana hieman myöhästyä sovituista ajoista. Harva kuitenkaan tajusi asiaa, ennen kuin sen koki. Sovittu tapaaminen klo 15 alkoi todennäköisemmin vasta klo 16, taikka 15:45, kun Baskit olivat saapuneet vihdoin paikalle. Kulttuurishokki. Voisi ajatella, että vierailijoilla olisi tapana tutustua hieman paikalliseen bisneskulttuuriin. Voisi myös ajatella, että meidän olisi pitänyt tutustua hieman kulttuuriin, jonka kanssa eläisimme 10 päivää.
Pienellä tutustumisella olisi kai myös selvinnyt se, että kun baskinuori laittaa nimensä paperiin, ei se merkitse mitään. Kyllähän meitä useampanakin iltana jokunen oli odottamassa suurta baskilaumaa jonkin sortin iltaohjelmaan tai päiväohjelmaan, kun kerran nimiä oli ilmoittautumispaperissa. Ei mennyt niin kuin elokuvissa. Kulttuurishokki.
Baskit olivat innokkaita tekemään, heillä oli paljon ideoita ja suunnitelmia. He eivät karsastaneet hieman vähäarvoisempiakaan hommia, kuten me suomalaiset. He myös osasivat tehdä hommia niin, että heillä oli hauskaa. Mitä enemmän heidän touhuaan katsoi, sitä enemmän siinä alkoi näkyä suunnitelmallisuutta ja määrätietoisuutta. Pienistä kulttuurishokeista toipuminen vei aikansa ja vasta oikeastaan toisella viikolla sitä alkoi nauttia vieraista. Kun oppi kuinka heitä käsitellään ja ohjaillaan, alkoi toiminta olla mielekästä.
Näin vierailun päätyttyä on ainakin itsellä pyörinyt päässä se, millä tavalla itse suhtautui vieraisiin ja etenkin se, millä tavalla Proakatemia suhtautui vieraisiin. Visioomme kuuluu kansainvälisyys ja siihen pyrkiminen. En kuitenkaan nähnyt akatemialaisia poikkeuksia lukuun ottamatta osallistumassa baskien ohjelmaan. Muutamat voivat toki sanoa ”kyllähän minä approiltana siellä kapakassa kävin…”, mutta odotin kyllä suurempaa ryntäystä. Haluamme verkostoitua, emme piiloutua tekosyiden niin pimeänä leviävään varjoon kun tilaisuus sattuu. Tai sitten olen ymmärtänyt konseptin toiminnan jotenkin väärin. En usko, että kukaan, missään, voi ikinä sanoa olevansa tarpeeksi verkostoitunut tai kansainvälinen. Kukaan ei ikinä tule tuntemaan tarpeeksi ihmisiä. Mitä muuta, kuin hienoa, voisi olla uusien tuttavuuksien ja mahdollisesti uusien liikekumppanuuksien solmimisessa? Minkälainen mahdollisuus verkostoitumiseen ja kansainvälistymiseen kyseinenkin tapaus olisi ollut? Puhumattakaan pitkän tähtäimen hyödyistä. Ja juuri tämä oli suurin kulttuurishokkini baskien kymmenpäiväisen vierailun aikana ja sen jälkeen.
Näytetään esimerkkiä. Ollaan se uusi sukupolvi. Kansainvälistytään. Unohdetaan suomalainen piiloutuminen. Ollaan Proakatemialaisia.
Terveisin,
Raine Luntta
Extempo osk
