Proakatemian yritykset
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Proakatemialaisten perustamia yrityksiä
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
![]() |
Valmistuneiden tarinat
Markus Malvisalo – IR Visual Works

“Proakatemian tiimiyritys Ideareaktori valmistui talvella 2009-2010. Ideareaktorin AV-toiminta jatkui valmistumisen jälkeen nimellä IR Visual Works.
Kun opiskelut Proakatemiassa alkoivat olimme hämmentyneitä kaikesta uudesta. Leponiemen Lasse toimi meillä hyvänä johtajana, joka sai haalittua projekteja, loi meille tekemisen meininkiä ja auttoi meitä ymmärtämään, että on tärkeää keskittyä yhteen asiaan kunnolla. Se oli Ideareaktorin helmi. Aluksi kokeiltiin kyllä erilaisia projekteja ja yhteinen päämäärä oli hankkia rahaa. Toiminta jakautui kuitenkin nopeasti pieniin ydintiimeihin. Idea videoiden tekemisestä tuli pienellä porukalla, jonka kanssa päätimme jatkaa liiketoimintaa valmistumisen jälkeen.
Ensimmäinen asia, josta kipinä tähän työhön lähti, oli kun teimme Ideareaktorin Villen kanssa esittelyvideo Tampereen vaahtomuoville. Videon toteutus tehtiin harrastelijapohjalta, mutta siitä tuli todella hyvä! Ilari oli kuitenkin ammattimiehenä hyvä tuki tiimissä.
Proakatemialla opin erityisesti käytännön ongelmanratkaisua. Proakatemialla hienoa on myös se, että voit aina kysyä muilta apua ja oppia myös muiden kautta. Opiskelu Proakatemialla avasi ajattelua yrittäjyydestä. Yrittäjyyshän on vaihtoehto muiden rinnalla, mutta se vaatii paljon työtä.
Yrityksemme haluaa tehdä entistä siistimpiä ja luovempia videoita, ja hankkia jalansijaa isojen firmojen rinnalla. Siihen on vielä vähän matkaa, mutta eiköhän parissa vuodessa referenssikanta ja osaaminen kasva sen verran, että voimme haastaa myös isompia yrityksiä!
Kannattaa tutustua Proakatemian yrityksiin. Täällä on nuorta ja osaavaa väkeä.”
Ville Nieminen – Suomen Lasinjalostus Oy

“Kirjoitellessani tätä tarinaa olen palaamassa elämäni ensimmäiseltä Venäjän matkalta. Pari vauhdikasta työpäivää Pietarissa on pulkassa ja junamatka takaisin Lahteen starttasi juuri. Nyt tuntuu olevan hyvä hetki vähän muistella menneitä. Tuntuu kuin aikaa valmistumisesta olisi kulunut jo vaikka kuinka ja paljon, vaikka todellisuudessa siitä päivästä onkin vasta vuosi. Työntäyteinen ensimmäinen ehjä työvuosi alkaa siis olla lopuillaan ja paljon on tullut myös valmista.
Tietojenkäsittelyn puolelta TAMKin Teiskontieltä siirtyminen Proakatemian hellään huomaan oli varmasti koko opiskeluaikani paras yksittäinen tapahtuma. Tätä paransi vielä entisestään se vastaanotto, minkä Seepramedian tiimiläisiltä alusta asti sain. Tuntui kuin olisi tullut kotiin. Tätä tiimihenkeä kadehdittiin sekä salaa että julkisesti akatemian keskuudessa, ja se legenda jäi toivottavasti elämään.
Jo nuoresta pojasta lähtien minulle on ollut selvää että haluan yrittäjäksi, mutta alan valinta ei ollutkaan niin yksiselitteinen asia. Jo ennen TAMKiin pääsyä kokeilin kantimiani yrittäjänä perustaessani perheeni autokorjaamon yhteyteen autovuokraamon. Näiden yritysten juoksevat asiat työllistivät minua läpi akatemia-ajan.
Seepramedian toimialavalintoihin käytettiin lukuisia pajatunteja, ja päätoimialaa muuteltiin useaan otteeseen vastaamaan mahdollisimman hyvin jäsenten toiveita ja tarpeita. Totta kai myös ne tarpeet muuttuivat yhtenään, olihan akatemia-aika täynnä kehittävää itsetutkistelua, jonka tuloksena tulevaisuuden suunta saattoi muuttua täysin. Muistan jossain vaiheessa laskeneeni ainakin neljä erilaista liiketoimintasuunnitelmaa, joita tuli kirjoiteltua aina suunnan muuttuessa. Nämä siis omia liikeideoitani, yhdessä Seeprojen kesken niitä tehtiin monin kerroin tuo määrä.
Nykyiseen työhöni Suomen Lasinjalostus Oy:n toimitusjohtajana päädyin myös jo kesken akatemian, aluksi koulun ohessa ja lähes koko viimeisen vuoden tein työtä täysipäiväisesti markkinoiden käynnistämiseksi.
Näin jälkikäteen akatemia-ajan tärkeimpiä oppeja ovat olleet tiimin ja verkostojen merkitys, innovatiivisuus sekä tekemisen kautta oppiminen. Törmään työni puolesta lähes päivittäin asioihin, joita en ikinä olisi uskonut osaavani. Kuitenkin akatemialta ja varsinkin Seeproilta tarttunut lievä hulluus uskoa siihen, että tekemällä oppii, vie minua ja yritystämme eteenpäin kovaa vauhtia.”



































