Blogiartikkeli

Projektin- ja mielenhallintaa Kreikassa

Hakuaika oli päättynyt ja minut, Toni Mäkinen, Sami Lehto ja Sonja Jaakkola oli valittu lähtijöiksi projektinhallintakurssille IP Promeconiin Kreikkaan Larissaan. Tietysti olimme asiasta innoissamme, koska pääsisimme alle 100 eurolla Kreikkaan kahdeksi viikoksi, juuri kun syksyn kosteat ja viileähköt kelit olisivat alkaneet. Tiedostimme kuitenkin, ettei kyseessä ollut täysin mikään rantaloma. Olimme kyselleet opiskelijoilta, jotka olivat aikaisemmin olleet kyseisellä kurssilla aikaisempana vuonna, ja olimme saaneet selville, että kurssilla on tehtävänä mm. logistiikkaan liittyvä simulaatiopeli.

Sonja, Toni, Sami sekä Ilpo kameran takana.

Pelkkiä miesinsinöörejä?

Ennen kuin kerron enemmän reissun akateemisesta sisällöstä niin kertaan hieman tunnelmia Kreikkaan ja T.E.I Larissan korkeakouluun saapumisesta. Ateenan lentokentällä kohtasimme ensimmäiset kurssitoverimme: kolme itävaltalaista, kolme portugalilaista ja kolme tanskalaista. Löimme kättä heidän kanssaan ja esittäydyimme ensi kerran. Ihmettelimme hieman, kun heidän joukossaan ei ollut kuin yksi nainen ja että onko tämä todellakin tarkoitettu lähes pelkille miesinsinööreille. Onneksi tämä luulo osoittautui kuitenkin vääräksi saavuttuamme pääkallopaikalle T.E.I Larissaan.

Erasmuksen työntekijä ja kurssin järjestäjä Vassiliki Kapralou oli ollut meitä vastassa Ateenan lentokentällä ja hän oli erittäin mukava nainen, vaikka puhuikin hassusti loppuintonaatiota korostaen. Larissan koululla hän opasti meidät dormeihimme eli kampuksen opiskelija-asuntoloihimme ja pääsimme rauhoittumaan ensimmäisen kerran 18 tuntiin.

Luontopolut uusiksi

Ensimmäisenä päivänä oli tottakai tarkoitus tutustua ympäristöön ja toisiimme. Saimme selville, että loppujen lopuksi opiskelijoita oli kurssilla meidän lisäksi Bulgariasta, Tanskasta, Itävallasta, Saksasta, Portugalista ja tietysti Kreikasta. Myös brittiläisten, virolaisten ja tsekkiläisten piti osallistua, mutta en ole aivan varma, että mihin he olivat jääneet loppujen lopuksi.

Toisena päivänä meidät jaettiin ryhmiin ja jokaiselle niistä jaettiin erilaiset Larissan lähiympäristöön liittyvät projektit suunniteltavaksi. Ryhmät olivat mahdollisimman hyvä sekoitus ihmisiä kaikista eri maista ja meidän ryhmämme sai tehtäväksi suunnitella vanhojen luontopolkujen kunnostuksen ja uusien polkujen rakentamisen. Aloitimme työt määrittelemällä ryhmällemme tavoitteet, jotka pitäisi määrittää aina kaikissa projekteissa. Sen jälkeen käytimme erilaisia malleja mm. organisaatiorakenteen hahmottamiseen, erilaisten ympäristöjen kartoittamiseen ja työn pilkkomiseen pieniksi osiksi (work breakdown structure = WBS).

Oli mielenkiintoista nähdä, miten työmme lähtisi alussa sujumaan. Itävaltalaisella Michaelilla oli meistä selvästi sujuvin englanti, ja myös paljon työkokemusta, ja hän ryhtyi johtamaan ryhmäämme (vaikka hän ei sitä itse koskaan myöntänytkään). Me muut teimme oman osamme heittämällä ilmaan ideoita ja ajatuksia projektiin liittyvistä asioista.

Simulaatiosta kilpailuksi

Ryhmiä sekoitettiin hieman toisen viikon tehtävää varten, joka oli tuotantoketjun hallintaan liittyvä saksalaisen professorin kehittelemä simulaatio. Tarkoituksena oli hallita polkupyörätehtaan tuotantoa ja toimittaa niitä aina asiakkaille saakka.

Minun ryhmäni ei muuttunut ensimmäisestä viikosta juurikaan, mutta silloinen ryhmänjohtajamme Michael oli saanut siirron toiseen joukkioon. Mutta oli innostavaa nähdä, kuinka ujon oloinen bulgarialainen Alexandra otti ohjat käsiinsä ja hän näytti selvästi siltä, että tiesi, mitä pitää tehdä.

Simulaatiossa oli viisi periodia eli toisinsanoen hieman kuin viisi erää. Ryhmiä oli kahdeksan ja niiden menestystä mitattiin pääosin sillä, kuinka paljon tuotannolla ja myynnillä saavutettiin voittoa. Minusta simulaatio ja ryhmien määrä synnytti mukavaa ja tervettä kilpailuhenkeä. Meidän ryhmämme johti aina kolmanteen periodiin saakka, kunnes sattui notkahdus ajatusvirheemme takia. Se luonnollisesti harmitti emmekä saaneet käyräämme nousemaan, jotta olisimme voineet taistella voitosta kahdessa viimeisessä periodissa.

Ironista mutta totta

Niin kuin kreikkalaiset opettajatkin sanoivat niin kurssin pääpaino ei ollut akateemisella sisällöllä vaan sillä, että näemme kuinka muista kulttuureista tulevat ihmiset työskentelevät ja toimivat ryhmissä. Kaikenkaikkiaan minusta me, itävaltalaiset, tanskalaiset ja saksalaiset olimme tehokkaimpia työskentelemään ryhmissä.

Suuresta bulgarilaisryhmästä puolet olivat erinomaisia, kun taas toinen puoli ei ollut. He eivät puhuneet ja ymmärtäneet tarpeeksi hyvin englantia, jotta olisivat pysyneet muiden mukana. Monille meistä oli kuitenkin positiivinen yllätys, kuinka motivoituneita ihmisiä sieltä oli saapunut kurssille.

Kreikkalaiset ja portugalilaiset painivat omassa sarjassaan. Portugalilaiset puhuivat ihan hyvää englantia, mutta en tiedä, miksi heillä ei ollut motivaatiota tehdä työtä juuri lainkaan. He myöhästelivät luennoilta ja ryhmien tapaamisilta jatkuvasti eivätkä he olleet missään ryhmässä parhaimpien työskentelijöiden joukossa. Kreikkalaisista osa puhui ihan ok englantia, mutta osa ei juuri lainkaan. Heillä oli myös samanlainen venyvä aikakäsitys kuin portugalilaisilla ja monet heistä eivät osallistuneet projektityöskentelyyn juuri ollenkaan.

Minusta se on ironista, mutta totta, että juuri nämä kaksi viimeksi mainittua valtiota ovat suurissa talousvaikeuksissa. En oikeastaan yhtään ihmettelekään heidän tilannettaan, jos ja kun heidän yliopistoistaan ja korkeakouluistaan hakemuksien perusteella kurssille valitut henkilöt ovat ei-niin-motivoituneita työskentelijöitä. Kuinka laiskoja muut ovat sitten?

Rantaa ja ravintoloita

Viettämästämme vapaa-ajastamme Kreikassa sen verran, että minusta vapaa-aikaa oli sopivasti. Luennot ja workshopit loppuivat joka päivä hieman vaihdellen iltapäivän neljän ja kuuden välillä, kun ne olivat alkaneet puoli kymmeneltä. Arki-iltaisin lähdimme usein ilmaisella bussikyydillä Larissan keskustaan, jossa saatoimme syödä ravintolassa, istuskella baareissa, katsella paikallisten ihmisten elämää tai shoppailla. Viikonloppuisin meillä oli myöskin vapaata, joten kävimme läheisellä Neio Porin rantakohteella uimassa ja ottamassa aurinkoa. Kyseinen paikka oli aivan mahtava, koska sesonki oli juuri loppunut eikä turisteja näkynyt juuri missään. Silti aurinko oli paahtava ja rannalle tarjoilleet ravintoloiden työntekijät olivat mukavia.

Yhteenveto

Projektinhallintakurssi Kreikassa oli osittain suuresti silmiä avaava kokemus. Näimme kuinka eri kulttuureista tulevat ihmiset työskentelevät, vaikkakin suuria yllätyksiä ei tapahtunut. Tiesimme saksalaisten, itävaltalaisten ja tanskalaisten olevan suurilta osin samanlaisia kuin me suomalaiset ja se piti hyvin paikkansa. Kurssi oli suunnattu mahdollisesti enemmän insinööreille kuin proakatemialaisille ”learn by doing” yrittäjille, mutta olimme varmaan sopivan raikas tuulahdus insinöörien numerokeskeiseen maailmaan.

Järjestäjät sanoivat, ettei IP Promecon -kurssia järjestetä enää samanlaisessa muodossa. Toivottavasti yhteistyö TAMK:n kanssa kuitenkin jatkuu ja koulumme saa paikalle entisestään motivoituneimpia opiskelijoita.

Ilpo